Jokainen on saanut näköjään tyydyttävä majoitus, vaikka pitikin raahata matkalaukut melkein kilometrin verran, koska linja-auto ei päässyt kapeita kujia pitkin. Minut tuli Luis hakemaan autolla viedäkseen minut vain kadun toiselle puolelle.
Aamulla meidät herätti ukkosen jyrinä ja reippaat kuurosateet. Niin, isäntäperhe vitsaili minulle, että tulimme luultavasti Costa del Soliin kokemaan vesisadetta – kun Pieksämäellä ei ole satanut kunnon vettä yli puoleen vuoteen.
Tavattiin klo 11 koululla. Manuel vei meidät kaupunkikävelylle, johon liittyi myös meksikolainen, nykyisin Irlannissa asuva Lucero.
Aloitettiin Peñan del Santo, eli pyhälla kalliolla, joita on oikeastaan useita. Pääkallio pikkunyppylänsä kassa, jossa on vuonna 1900 pystytetty iso risti, keskimmäinen ja uloin kallio tai luoto, johon rantatyrskyt paukkuvat.
Tämän jälkeen ihailimme Palaceta de Najarraa, ”pienen” palatsin uus-arabilaiseen tyyliin rakennettu 1800-luvulla, jonka puisto vesielementteineen muistuttaa Alhambraa. Piene leikkimökki – vaan kivinen oli myös pihassa, sillä alussa tämä palatsi oli yksityiskäytössä, kunnes 1984 Almuñécarin kaupunki sen osti ja käytti turisti-infona tähän päivään asti.
Viimeinen nähtävyys oli ”Parque Botánico El Majuelo”, johon oli kerätty trooppisia kasveja, lähinnä palmuja kaikilta maanosilta, ja ”Factoría Salazones” eli kalasuolatuslaitos, joka oli ihan vieressa. Sitä löydettiin sattumoisin, kun alettiin perustaa botaanisen puutarhan. Suolatuslaitos oli käytössä 400 ennen kristusta – 400 jälkeen kristusta, siis 800 vuotta. Makeavesi, joka tarvittiin kalojen pesemiseen, tuotiin aquaductia myöten 8 km vuoristosta. Kalat ensin kuivattiin, sitten ladottiin kerroksittain kalat ja suolaa altaisiin, ja 20 päivän jälkeen ”purkitettiin” saviruukkuihin ja vietiin laivalla kaikkialle välimeren maihin.
Kalojen sisälmyksistä tehtiin herkkuja, jotka olivat hyvin kalliita ja suosittuja aina Rooman keisarihoviin saakka. Se oli nimeltään Garum, ja vastasi suunnilleen nykyistä kaviaaria.
Vale, kaikilla oli vatsassa ammottava aukko, ja mentiin ”tyttöjen aukiolle” terassibaarille ”syömään”. Siellä jokainen tilasi ensin juomansa ja tutkittiin ruokalista. Aikomus oli tilata jotain. Mutta kas, juomia seurasikin lautasellinen lihaa kastikkeessa ranskalaisten kanssa. Kaikki söimme samasta lautasesta mutta omalla haarukalla. Ei kukaan enää tilannut ruokaa, ei edes sämpylää, eikä camarero kysynytkään mitään. Oltiin kahta tyytyväisempä kun ei se edes maksanut mitään! Lasku oli yhteensä 14 € ja jotain, Ja kun jokainen antoi 2 €, tarjoilija sai vielä hyvän tipin.
Iltapäivä oli omistettu auringolle, rannalle ja levolle – kukin omassa tahdissa ja pienryhmässä.
Tunnelma on hyvä, iloinen ja nautinnollinen. Se oli hyvä aloituspäivä!
